perjantai 31. toukokuuta 2013

Lapsille puuhaa

Parhaat häämuistoni liittyvät lapsuuteen, kun kaikki oli vielä uutta ja ihmeellistä. Leikki-ikäisenä olin morsiusneitona sylikummini häissä ja säilytin kuivatettua pikkukimppua vuosia muistona päivästä. Hieman vanhempana olin toisissa häissä vieraana ja ihastuin voiruusukkeisiin. Toivottavasti saan sellaisia omiin häihini. Häät ovat itsessään jännä ja viihdyttävä tapahtuma jopa pienille lapsille, mutta ihan varmasti alle 10-vuotiaat vieraamme tuskastuvat jossain vaiheessa. Morsiusneitona ollessanikin olen (kuulemma) riidellyt suhlaspojan kanssa. Itselläni on vain epämääräinen muistikuva pyykinkuivaustelineen ympäri juoksemisesta.

Haluan, että lapsivieraillamme on jotain kotiinvietävää häistä, kuten itselläni oli se pieni kuivattu kukkakimppu. Satuin Tiimarin alennuspöytään, josta löysin tehtäväkirjoja. Hankin lukutaitoisille lapsille sellaiset, ja ainokaiselle leikki-ikäiselle vieraalle siirrettävillä tarroilla varustetun leikkikuvakirjan. Puuhapaketteihin täytyy lisätä vielä kyniä ja piirustusvihko. Eiköhän niillä saa muutaman tunnin kulumaan melko vaivattomasti. En kuitenkaan näe tarvetta tuoda leikkipaikkaa ruokapöytään. Päätarkoitus on nauttia seurasta ja jutella myös lasten kanssa.

Arora Events

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti