sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kihlajaiset

Pienellä viiveellä juhlimme kakkukahvien merkeissä kihloihin menoamme lähimpien sukulaisteni kanssa. Osaa en tule kutsumaan itse häihin vierasmäärän pienentämiseksi, joten oli hauska juhlia rakkauttamme myös heidän seurassaan. Mummo oli onnistunut selittämään osalle suvusta, kuinka hän oli jäänyt pimentoon kihloista, ja ihan salaa olimme menneet kihloihin. Kerroimmehan tapahtuneesta vasta seuraavana päivänä! 

Sukulaiseni olivat ihanasti ottaneet huomioon 300 kilometrin junamatkan lahjoissa. Saimme lahjarahaa ja ohjeen hankkia astioita. Minun täytyy Jyväskylään palattuani tehdä reissu astiaostoksille, ja kertoa lahjoittajille sitten, mitä rahalla hankimme. Voisin ihan lähettää kiitoskortin. Paperipostia on ihana saada ja lähettää.

Arabian Runo-astioita

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti