Näytetään tekstit, joissa on tunniste sulhanen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sulhanen. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. kesäkuuta 2013

Itse ommellen

Löysin hienon kotimaisen perusohjeen lähes kaikkeen hääpukeutumiseen liittyvään ompeluun Amoriinin-sivuilta. Täysin aloittelija ei välttämättä pääse ohjeilla haluttuun lopputulokseen vähäisten kuvien takia, mutta ompelun perusteet tuntevalle ohje on hyvin kattava. Vinkit tulevat itselle tarpeeseen huntua ja mahdollisesti myös viittaa tehdessä. Minulla on ruskea kelsiturkki, jota olin ajatellut käyttää häissäni, mutta olisi valkoinen viitta melkoisen ihana. Viittaa pääsee harvemmin käyttämään: viimeksi minulla oli viitta vanhojentansseissa.

Amoriinin viittaohjeesta
Tutkimusmatka jatkuu jossain vaiheessa. Yritän etsiä eri reunanviimeistely tapoja morsiustyllille, koska satiininauha tuntuu raskaalta vaihtoehdolta. Todennäköisesti myös innostun kirjailemaan helmiä tai kristalleja huntuun.

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Kihlajaiskuvat

Palaveerasin eilen Jyväsjärvellä lilluessani valokuvaajan kanssa. Voisipa kaikki palaverit höpöttää hellepäivänä leukaa myöten vedessä. Pohdimme hieman mahdollisia kuvauspaikkoja ja lupasin katsella valokuvia, joissa olisi haluamani tunnelma. Haluamme mieluummin ulko- kuin studiokuvia. Ylipäätään perinteiset poseerauskuvat eivät tunnu omalta. Yksi täytynee ottaa vanhoillisempia sukulaisia ajatellen, mutta muuten haluan leikkisiä tilannekuvia ja hempeitä hetkiä.

Osa kuvista otetaan harjun portailla, joissa voi hyödyntää eri kuvakulmia ja paikka on muutenkin näyttävä tausta. Voi olla, että tänä kesänä harjulle ei ole istutettu kukkia kunnan kiristettyä puutarhabudjettiaan. Olisi ihana käydä talvella ottamassa samassa paikassa hääkuvat. Toinen kuvauspaikka olisi Jyväsjärven rannalla. Mattilanniemessä on ihana puistoalue ja Jyväsjärvi on taustana muutenkin kaunis siltoineen. Kuvaaja myös ehdotti vedessä otettuja kuvia. Harmillisesti Jyväsjärvi on hyvin samea, joten mikään veden alle jäävä ei näy kuvassa. Tämä täytyy huomioida vaatteita valitessa. Pitkät helmat kuulemma laskeutuvat kauniisti pinnalle ja Mattilanniemessä on onneksi pukukopit, joissa käydä vaihtamassa vaatteita kesken kuvauksen.

Harjun portaat
Mattilanniemen puisto





Tässä joitakin referenssikuvia:


Kuva

Vinkkejä kihlakuviin
Puolisoni harrastus mukaan kuvaan?

Koko ikäni tanssineena, haluan myös vauhdikkaan kuvan


perjantai 14. kesäkuuta 2013

Sulhasen puku

Mieheltäni puuttuu istuva puku, ja joudumme häitä varten hankkimaan uuden. En halua, että aikuinen mies näyttää lainanneen pukunsa paria kokoa isommalta isältään. Sen enempää en sitten miesten puvuista tietänyt, joten aloitin alustavan taustatyön. Löysin hienon ja yksinkertaisen videon puvunvalinnan perusteista. Muut pikaisesti katsastamani videot pureutuivat aivan turhan yksityiskohtaisesti kankaiden kuitueroihin ja muihin sinänsä tärkeisiin asioihin. Alkeet kuitenkin ensin ja sitten vasta erikoispiirteet!


Mieleeni ei olisi tullut, että puvun hihan tulee olla hieman paidan hihaa lyhyempi. Tämä käy kyllä järkeen, kuten asiantuntija videolla sanoo: paidan hiha suojaa puvun hihaa. Paitahan on paljon helpommin pestävissä. Itseäni miellytti kovasti ajatus liivistä puvun kanssa. Sulhanen näyttäisi puetulta, vaikka ottaisi puvuntakin jossain välissä pois. Jätän päätökset yksityiskohdista miehelle itselleen. Ainut vaatimukseni on, että puku on istuva.