Ensimmäinen ostos: hääpuku

Ajattelin kirjoitellan tarinan hääpukuni takana. Onnellisten sattumien summana hankin sen jo pari viikkoa kihlauksen jälkeen. Olin varautunut jopa tekemään itse pukuni. Olen ommellut aikaisemmin pari iltapukua, joten taitoa vaativampaan ompelutyöhön ja kaavojen muokkaukseen olisi löytynyt. Elämä on riittävän stressaavaa ilman hääpuvun suuruista tunteilla ladattua projektia, joten olin valmis maksamaan hieman kankaiden hintaa enemmän sopivan puvun tullessa vastaan.

Kihlauduimme vasta reilu kuukausi sitten, mutta molemmille on ollut jo vuosia selvää, että naimisiin ollaan menossa. Olen siis jo pari vuotta selaillut satunnaisesti netistä hääpukujen kuvia ja katsellut joitakin jaksoja Hulluna häämekkoihin -sarjaa. Ihastelin aina merenneitomalleja, joiden ajattelin sopivan hyvin kurvikkaalle joskin normaalipainoiselle vartalolleni.

Sitten selvisi helpotuksekseni, että sulhanenkaan ei halua isoja juhlia. Aloin sitten pohtia, onko iltapukumainen hääpuku tilaisuuteen liian pramea. Haaveet muuttuivat hissukseen kohti fiftarihenkistä puolipitkää hääpukua.

Eräänä päivänä selailin paikallislehteä, josta huomasin jutun paikallisesta yrittäjästä, joka vaihtaa hääpuvut kahvilaan. Minullehan tuli pieni kiirus käydä paikallisessa lopettavassa liikkeessä. En löytänyt mistään tietoa, koska Krinoliini olisi sulkemassa ovensa, joten ajattelin mitä ennemmin sen parempi. Etenkin, kun lopettavaan liikkeeseen ei varmasti olla tilaamassa lisävalikoimaa. En uskonut tosissani löytäväni hääpukua ja päätin, että alennuksesta huolimatta en osta "kai tää kelpaa"-mekkoa.

Kokeilin lyhyitä mekkoja, mutta mikään ei ollut hyvä. Yhdessä oli outo leikkaus, toisessa huonot mittasuhteet ja eräskin sai minut näyttämään 10 kiloa todellista pulleammalta. Ennen poistumista päätin vilkaista vielä pitkät hääpuvut, jos niistä löytyisi lyhennettävä. Ei löytynyt, mutta löytyi se liki täydellinen merenneitomalli, joka jo aiemmasta hinnanalennuksesta päätellen oli roikkunut orpona rekissä vähän pidenpään. Laitoin puvun päälle ja pientä yläreunan fiksausta lukuunottamatta puku oli kuin minulle tehty. Vyötärölle jäi sopiva pieni väljyys ruokakummulle ja takamus mahtui sisälle ilman saumojen paukkumista. Puku oli siinä, mutta minun piti pureskella varmaan varttitunti ajatusta alkuperäisen unelman toteuttamisesta.

Samalla kyllä kiittelin päätöstä pitää häät talvella. Vaikka oli vasta kevätpäivä, oli puvun pitäminen jo yllättävän lämmintä. Kesähelteen sattuessa on morsiamella ja miesvierailla varmasti aika hikiset oltavat.